Jul 13, 2011

Vielä kerran Berliini!

Tässäpä vielä muutama kuva Hula Hula -kiertueen Berliinin-keikoista. Ensin Suomen Saksan-instituutista, jossa tekstejään lukivat täydelle salille 20. kesäkuuta Aki Salmela, Pauliina Haasjoki, Eino Santanen, Kaisa Ijäs ja Aina Bergroth. Kaisa Kaakinen juonsi, ja kirjailijat David Wagner & Judith Schalansky lukivat saksankieliset käännökset.
Aki
Pauliina
Eino
Judith & David
***
Kiertueemme päättyi tiistaina 21.6. legendaarisen LCB:n (Literarisches Colloquium Berlin) lukuiltaan. LCB:ssä lukivat Katja Kettu, Laura Lindstedt, Jarkko Tontti, Katariina Vuorinen ja Mikko Rimminen. Käännöksiä lukivat paitsi Judith ja David myös Hanna Lemke (hänkin tuttu meille syksyn 2010 Suomen-vierailulta). Ja Kaisa K. juonsi jälleen.
Judith & Laura
Ryhmäkuva LCB:n takapihalta. Eturivissä vasemmalta: Aki Salmela, David Wagner, Kaisa Kaakinen, Eino Santanen, Pauliina Haasjoki, Katariina Vuorinen, Jarkko Tontti, Laura Serkosalo ja Aina Bergroth. Takarivissä vasemmalta Martti-Tapio Kuuskoski, Laura Lindstedt, Jürgen Becker, Katja Kettu, Judith Schalansky, Mikko Rimminen, Hanna Lemke ja Kaisa Ijäs.

Jun 23, 2011

Wiepersdorfin linnassa (18.6.)

Pauliina loihtii säveliä cembalosta Schloss Wiepersforfin salongissa.

Residenssivieras Franca Bartholomäin mustavalkoiset puukaiverrukset olivat pysäyttäviä, ja lukuisine yksityiskohtineen myös teknisesti taitavia. Ihmettelimme muun muassa sitä, kuinka hän oli saanut taltalla koverrettua veden välkkeen puulevylle. Kuvan teoksessa on kiertueen tunnelmiin sopivaa hulaannuttavaa kierrettä.

Wiepersdorfin residenssistä ei voi puhua mainitsematta linnan punavalkoista kissaa Schilleriä, jolla on kuulemma jopa ikiomat Facebook-sivut.

Laura L. yrittää tehdä tuttavuutta Schillerin kanssa. Huomaa kissan sotilaallinen asento.

Unta... ja sitten Poznan!

Kas näin onnistuu nukkuminen Hula-bussissa.

Kuvassa Poznanin suomen kielen opiskelijoita: käännösten lukijat keskellä hulavanteet kädessään (Adam Sandach, Anita Dzieciątkowska, Katarzyna Springer). Vasemmalla Martyna Kokotkiewicz, oikealla Simonas Noreikis. Istumassa kääntäjä Sebastian Musielak.

Die Finnen kommen (taz 23.6.2011)


Esiintymässä Literarische Colloquium Berlinissä 21.6.2011: Jarkko Tontti, Mikko Rimminen, Katariina Vuorinen, Katja Kettu, Laura Lindstedt. Kuva: Jürgen Becker

Hula hula run run -kiertueen päätöskeikasta Literarische Colloquium Berlinissä 21.6. on tänään ilmestynyt Die Tagezeitung -lehdessä Katharina Granzin kirjoittama laajahko juttu "Die Finnen kommen".

Kaunas, Varsova, Lodz

Lisää kuva

Kaunasissa 12.6. esiintymässä Kaisa I. sekä kääntäjä Aida Krilaviciene. Sitten jatkoimme Varsovaan, jossa todellakin oli yksi Suurimies ennen muita:

Lodziin saavuimme keskiviikkona 15.6. ja esiinnyimme kulttuurikeskuksessa nimeltä Srodmiejskie Forum Kultury - Dom Literatury.

Ja tässä lähdössä Linat Orchim -hotellilta keikalle.

Jun 20, 2011

Next we fake Berlin

Hulaantuneet saapuivat tänään Berliiniin! Sunnuntaina. Oli pakko jättää hyvästit kuskillemme Raulille. Yhdessä me koimme paljon, vähintään 2000 kilometriä! Sitten oli tavallaan vapaapäivä, sillä esiintymisiä ei ollut. Moni joukkiostamme suuntasi kuitenkin Berliinin runofestivaaleille Akademie der Künsteen.

Myös allekirjoittanut kävi tutkimassa mitä suuren maailman runoskenessä tapahtuu tällä hetkellä. Sunnuntai-illan huipentuma oli monitaiteellinen e.poesie -konsertti. Se oli mahtava kontrasti kymmenen päivää jo taakseen jättäneelle Hula Hula Run Run -kiertueelle (joka toki yhä jatkuu).

Hula-hulaajat ovat tietenkin (sekä runoilijat että prosaistit) esiintyneet varsin kevyellä kalustolla (kiertueassistentti Miikan tarzanilaisesti kantamaa monensadan watin styrkkaria ei ole ehditty vielä kokeilla; tosin Miikka, taannoin, kokeili ääntään suomalaisille tuttuun lauluun virittäytyen, eikä siinä vahvistimia tarvittu; maa tärisi - siinä vaiheessa se oli Liettua - Miikan vetäessä Finlandiaa, voitte vain kuvitella!), mutta Akademie der Künsten hyvin korkeavirittäytyneessä runohengessä vallinnut taiteen tunnelma oli uskomattoman vahva.

Illan selvästi odotettu e.poesie rakentui viiden esiintyjän varaan. Ensimmäinen heistä oli Ondrej Adamek (eikä taaskaan tässä voida kertoa kaikkia aksentteja) teoksellaan "finnagaldur", joka tarkoittaa saksaksi "schamanenzauberei". Ja ihme se olikin! Esitys oli todella vahva "yhteistaideteos": Wagner olisi ollut yllättynyt kuinka monta erilaista elementtiä voi ehtiä sisältyä näinkin lyhyeen (viisitoista minuuttia) teokseen sellaisella dramaattisella halulla, joka tekijöillä on selvästi ollut.

Kuvitelkaa vain: kaikki alkaa kuin Wagnerin Reininkullan ensimmäiset sävelet. On todella uutta nykymusiikkia, sitten alkaa eräänlaisella tavalla shamanistinen runoluenta, pian lavalle tulee performanssintekijöitä, joista ainakin yksi ottaa sijan kahden voimistelupallonkokoisen pallon päällä, ja sitten alkaa myös laulu, jossa siinäkin on hyvin haastava nykymusiikillinen skaala. Sen jälkeen tulee vielä taivaasta hulautettu valtava haitarillinen paperia! Vain saippuakuplat puuttuivat, voitte vain kuvitella.

Toinen teos oli Rozalie Hirsin In LA (2003), josta on tehty viime vuonna englanninkielinen versio. Me kuulimme tämän viime mainitun version. Teoksen teksti on yllä nähtävissä kahdella kielellä.

Esitys oli siinä mielessä jännittävä, että siitä soittajat puuttuivat. Siinä oli äänet tehty pelkästään kuuden ihmisäänen voimin. Jännittävintä tässä teoksessa oli saada tietää mihin kaikki päätyy. Teoksen lähtökohtaisena ideana oli ollut ns. "Cocktailparty-Effekt", ja tätä efektiä käytettiin koko teoksen kaksikymmentäminuuttisen keston ajan niin täysipainoisesti, että se kosketti syvästi myös yleisöä.

Siinä vaiheessa siipan oli saatava raikasta ilmaa, vaikka satoi. Oli kuitenkin sateenvarjo. Ja ilta jatkui hyvissä merkeissä. Mutta runofestivaali jatkuu Berliinissä vielä ensi perjantaihin!

Ja Hula vetää vielä kaksi keikkaa ennen sitä!

Räpsyjä Riiasta (11.6.)



Katariina ja kääntäjä Maima Grinberga TAKA-baarissa Riiassa





Laura L. ja Maima samoissa hommissa















Kimmeltävät rapuset Istaba-ravintolassa, josta Pauliina taannoin kauniisti kirjoitti: http://hulahularunrun.blogspot.com/2011/06/riika-pauliina-kirjoittaa.html





Jun 19, 2011

Leipzig & Luise & Space

Eilen olimme Leipzigissä, emme lukeneet, vaan niin sanotusti verkostoiduimme. Istuimme iltaa paikallisten kirjailijoiden, Choledan, Monikan, Jannan ja Theresen kanssa Luise-nimisessä baarissa. Leipzigissä tuntuu olevan erinomaisen aktiivinen kirjallisuusskene; kaikki kiva ei tapahdukaan Berliinissä. Yliopistossa voi opiskella luovaa kirjoittamista, vähän niin kuin meillä Jyväskylässä (paitsi että kyse ei ole yksittäisestä koulutusohjelmasta vaan kokonaisesta kirjallisuuskoulusta).


Kaikki nuo tapaamamme naiset olivat kyseisen koulun kasvatteja, suurin osa nykyisiä, vain Janna oli ehtinyt maisteroitua. Koulua kehuttiin kovasti, se ilmeisesti kannustaa genreylityksiin. Moni runoilijana aloittanut työstää nyt draamaa, elokuvakäsikirjoituksia tai pitkää proosaa. Toivottavasti toiseenkin suuntaan mennään, sinne kaupallis-näkyvyydelliseen marginaaliin jota runoudeksi kutsutaan, muuten koulun opetusta voisi epäillä piiloideologis-manipulatoriseksi. (Saksa näköjään herkistää myös käyttämään käsitteellisesti täyteen ahdettuja määritekombinaatioita, vaikka emme ole vielä kuulleet ensimmäistäkään Wagner-rallia.)


Niin, ja onhan Leipzigissä myös tärkeät kirjamessut, joilta voi löytää, Frankfurtin messuinfernosta poiketen, myös kirjallisuutta, ei pelkkää kaupankäyntiä ja kontaktien metsästystä.


Nyt matkaamme (kaikki paitsi Aina, joka lähti jo etukäteen Berliiniin) Wiepersdorfiin, residenssikartanoon joka sijaitsee keskellä metsää ja luonnon autuutta. Tiedossa illallinen, jota ennen ja jonka jälkeen on luentaa koko konkkaronkan voimin. Teemme ehkä myös pyöräretken läheiseen siittolaan, jossa voimme ihastella jätti-jätti-hevosia ja niiden pikku-pikku-varsoja.


Neljä onnekasta sai bussissa suoritetussa arvonnassa yksityishuoneen: Jarkko, Laura S., Aki ja Rimmiskä. Me muut nielemme kateutemme ja sopuilemme keskenämme, ja eiköhän se onnistu, treenattu ainakin on. Majoituksesta puheen ollen: Leipzigin Space-hotelli oli suloinen ja sen isäntä hurmaavan huolehtivainen; saatoimme nurista oikeastaan vain vessojen ja suihkujen vähäisyydestä, jota sitäkin takapihan laaja nurmikenttä grillivermeineen ja muine tunne-olosi-kodikkaaksi -elementteineen kompensoi mukavasti. Paikan tarkoituksena on ilmeisesti toimia jonkinlaisena avaruuskasvatuskeskuksena; seinät olivat täynnä kuukuvia ja sukkuloita sun muita planetaaris-teknisiä vipstaakkeleita. Vinttikerros taas näytti siltä kuin sitä olisi käytetty Manaaja-elokuvan kuvauspaikkana, siihen ei tehnyt mieli tutustua lähemmin edes päiväsaikaan.

Jun 17, 2011

Hei hei Puola!

17.6. perjantai, matkalla Leipzigiin. Puola jää nyt taakse. Mennään Saksaan. Se on vähän surku, siksi että Puolassa olisi viihtynyt pidempäänkin. Paavillinen Varsova, Lodz, “Puolan rumin kaupunki” (ei se ruma ollut, entinen tehdaspaikkakunta, hieman ränsistynyt vain) ja nyt viimeiseksi Poznan.


Varsovassa oli piparkakkumaisen mielikuvituksellinen vanha kaupunki muurin suojissa, sodassa pommitettu, mutta tarkasti jälleenrakennettu. Ja se hämmentävä paavi. Ja kummallista uskonnollis-nationalistista kuhinaa, tässä presidentin palatsin edessä jokin ristisaattue ilmeisesti mieltään osoittamassa. Huomatkaa juliste, ja sheriffi siellä. Americana-katolisuutta?






Koska kommenttipuolella on epäilty, että täällä syötäisiin vain eläimiä (ja niitäkin raakana), niin tehtäköön tiettäväksi, että matkallamme mukana on myös yksi hunajaa sietävä vegaani, ja iso liuta lakto-ovo-pesko-vegetaristeja. Vegaanina Puolassa voi selvitä kyllä, kunhan aamiaismuroja varten varaa omat soijamaidot mukaan. Näin se menee: pizzaa ilman juustoa, punajuurikeittoa, salaattia, salaattia, salaattia. Purnukkaruokaa, jossa perunaa, sipulia, sientä, porkkanaa suolaisessa etikkaliemessä. Nam. Niin, ja vesirinkeleitä.


Lodzissa oli hieno vanha juutalaishotelli, aika pysähtynyt, seinissä patinaa. Jotain aivan muuta kuin Varsovan Ikea-tehokas, niin sanotusti nuorekas Oki Doki -dormitorio. (Lodzin ällässä on muuten semmoinen sakara jota ei näistä näppäimistä saa, sakara jonka takia nimi lausutaan vähän niin kuin “wuds”, vähän niin kuin metsä englanniksi.)


Kuudeksi kiiruhdimme Lodzin komeaan kiviseen monikerroksiseen kirjallisuustaloon. Siellä tehtiin töitä toimistohuoneissa (vrt. Villa Kivi Helsingissä), ja alakerrassa oli hauska baari esiintymislavoineen. Jossain soi piano. Ihan tämmöistä ei Suomessa ole, vielä. Tekstejään lukijat Katja, Laura L., Pauliina ja Kaisa I. Proosaa ja runoa siis. Puola soi kauniisti, pehmeästi; sen syntaksi on hieman suomen suuntainen, mutta rytmi ihan omansa. Lopuksi katsoimme Stanislaw Lenartowicin 80-luvulla tekemän Kalevala-aiheisen animaatioelokuvan. Se jos mikä oli TAIDETTA. Sotka muni maailman ja Aino oli surullinen. Illan esiintyjät saivat elokuvasta kopion lahjaksi, joten voimme järjestää näytöksen halukkaille myös koto-Suomessa.


Ilta jatkui viihtyisästi isäntämme Rafal Garwinin (runoilijan, Nuorta Voimaa ja niin&näin-lehteä muistuttavan julkaisun päätoimittajan) sekä hänen vaimonsa huostassa. Söimme hyvin ja saimme tietää kaikenlaista. Senkin, että molemmat ovat suuria Nightwish-faneja. (Suomalaiset bändit ovat muuten yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi Puolassa on tällä hetkellä jonkinasteinen suomen kielen oppimisen buumi päällä. Hassua.)


Puolassa melkein kaikki tapaamamme henkilöt olivat Magdoja (Magdalena), Martynoja tai Adameja. Poznanin isäntämme, suomen kielen laitoksen lehtori Timo Lahti, vahvisti havaintomme ja totesi että nimivalikoima on huomattavasti suppeampi kuin vaikkapa Suomessa, ja pitkälti uskonnollisesta nimistöstä juontava. Niin no, onhan meilläkin kahdet Laurat ja kahdet Kaisat bussissa.


Majoituimme Poznanin yliopiston neukkuhenkiseen hotelliin, joka oli kerrassaan toimiva, ja esiinnyimme -- Jarkko, Katariina, Kaisa I., Laura L. ja Aina -- Poznanin yliopistolla suomen kielen opiskelijoille, jotka olivat IHANIA. Kiitos Adam, kiitos Anita, kiitos kaikki! Luenta kesti hikisen kuumassa luokkahuoneessa loppukeskusteluineen liki kolme tuntia. Pääsimme selittämään toistamiseen myös kiertueemme nimeä, jota ihmeteltiin jo Lodzissa. (Selitykset vaihtelevat fiiliksen mukaan, yhtenä tarkoituksena on kai pitää dynaamista kierretä yllä, ja vatkuttaa keskivartalolta pois ylimääräiset olutturvotukset.) Meiltä kysyttiin myös sitä, tunnistaako toinen kirjailija toisen kirjailijan, onko kirjailijuus jotain sellaista jonka voi jollain mystisellä tutkalla tunnistaa. Ei, ei voi. Ehkä. Vai voiko? Toivottavasti ei!


Opiskelijat myös opettelivat hulaamaan, kun matkasimme Poznanin vanhaan kaupunkiin illalliselle. Kaikki oli jotenkin hirvittävän hellyttävää, vaikka me paikalle selviytyneet hulahulalaiset olimme nukahtaa tässä vaiheessa jo tuoleillemme. Anita kertoi silmät hehkuen, liki virheettömällä suomen kielellä, Joensuun-kokemuksistaan, siitä kuinka ihanaa on polkea pyörällä 20 asteen pakkasessa ripset huurassa, silmät puoliksi kiinni jäätyneinä.


Yrittäkäämme ajatella Anitaa, kun Suomen pakkaset seuraavan kerran rupeavat risottamaan!

Hulankantajien merkeissä (Poznan 16.6.2011)


Kuvassa loistava Puolan moderaattorimme Martyna Markowska Poznanin yliopistolla järjestetyn intensiivisen kolmituntisen lukusession jälkeen. 
Sekä Hulankantajien komeaa perintöä luomassa kääntäjä Sebastian Musielak!


Helsingistä 990 kilometriä, Berliiniin 240 kilometriä.
Mutta ennen viimeistä määränpäätä Hula-Hula "run-run" vielä monta muuta pysäkkiä! Puola jää huomenna kuitenkin taakse, mikä on vähän surku, sillä täällä on ollut niin kovin mukavaa, vastaanotto on ollut sydämellinen.